Nyt alkaa olla aika valmistautua jouluun, tai niin kuin jotkut sanovat, että laskeutua. Työt voidaan kenties unohtaa hetkeksi ja rauhoittua perheen ja ystävien parissa. Muistaa joulun merkitys, ja käykää haudoilla sytyttämässä kynttilä pois nukkuneen muistolle. Meillä jokaisella on varmasti läheisiä, jotka ovat poistuneet keskuudestamme ja elävät meidän muistoissa. Seuramme yksi perustajäsenistä Ilmari on yksi heistä, joille kynttilä syttyy. Kaikki seuran nykyiset jäsenet eivät Ilmaria koskaan tavanneet. Hän oli usealla tavalla niin sanotusti oman tiensä kulkija. Muistan lämmöllä 80 -luvun loppupuolen kalastusreissuja Ruunaalle. Siellä käytiin omalla tutulla porukalla, johon Ilmari kuului tiiviisti viimeisiin elinvuosiinsa asti.
Itsellä oli silloin perhovapa jo mukana ja myös perhosidonta kuului kuvioihin. Eräskin reissu jäi mieleeni, ja siitä eritoten Murrookosken alueen kalastus. Retki tehtiin kauden lopussa, taisi olla noin viikko ennen Isänpäivän viikonloppua. Meillä oli teltta Neitikoskella ja sieltä käsin kuljimme näitä Ruunaan koskialueita.Vuorossa oli Murrookosken kalastus, ja kalaa saimme sieltä aika hyvin sillä reissulla. Intoa oli niin paljon, että aika hujahti vauhdilla ja marraskuun alun päivät ei ole järin pitkiä. Jatkoimme iltapäivän hämärästä huolimatta kalastamista. Ja aurinko alkoi painua mailleen ja pimeys voittaa kuusenlatvojen näkemisen. Olimme varautuneet hieman huonosti pimeän suhteen, eli meillä ei ollut minkäänlaista valontuojaa. Yritimme pimeässä lähteä vapojen kera kohti autoa, joka taisi olla Siikakosken alaosassa tienpäässä. Ilmari sonnustautuu nestorina ensimmäisenä kivikkoiselle polulle. Vähän aikaa kuljettuamme Ilmarin suunnalta kuuluu purpatusta ja ehkä voimasanojakin. Ei tiällä prkle mittään näe… Päätämme kääntyä takaisin ja tehdä tulipaikalle tulet. Jäädä sitten siihen yöksi tai ainakin pahimman pimeyden ajaksi. Tuon yön muistan yhtenä kylmimpänä kalareissujen yöksi. Pakkasta oli n. -4 – 5c, mutta koskesta nouseva kosteus teki olotilasta kurjan. Vara villapaitaa päälle ja reppua pään alle. Sinä yönä unta sai ootella. Mutta aamuun siinäkin selvittiin ja nuotiokahvien jälkeen patikointi autolle. Tämmöiset muistot, jotka eivät ole niitä mukavimpia saattaa jäädä mieleen parhaiten.
Yksi muisto vielä Ruunaalta, tämä on Kirppuvirran alueelta. Kalastamme virtaa kahdella koneongella ja yhdellä perhovavalla. Siinä kahlailtiin kolmen miehen voimin, velimies ylimpänä, Ilmari keskimmäisenä ja minä alimpana. Siimat viuhuivat ja oikenivat Ruunaan tummahkoon veteen. Perhovavassani tuntui tärähdys ja vapa taipui. Pienen väsyttelyn jälkeen kala oli haavissa ja siinä rantakivellä istuessani olkapäässäni tuntui jämäkkä puristus ja Ilmarin sanat: “Mihin otti?”. Tämä hetki on yksi niistä lukemattomista mieleen jääneistä muistoista. Hetkellä oli myös merkityksensä Ilmarille, tästä alkoi Ilmarin perhomiehen ura, ja sitä kesti viimeiseen kesään eli siihen asti, kun Nestorimme vielä kalasteli ja vaelsi jokien varsia. Oman tiensä kulkija Ilmari: ”Sama vaikka NallePuhilla ja lyijypainoilla kalastaa kunhan vaan kala ottaa…”, eli noissa sanoissa ilmeni Ilmarin suhtautuminen kalastukseen. Kahvin suhteen löytyi myös oma maku Nestorillamme, nämä sanat lausui yksi jäsenistämme Siron talon keittiössä Keihärillä: ”Eihän tämä kahvi edes liiku”, eli Ilmarin maku kahvin suhteen oli, että kahvissa pittää olla jytyä.
Muistetaan läheisiä ja ystäviä joulun aikaan vaikka puhelinsoitolla, jos ei tullut kortti lähetettyä. Sytytellään kynttilät pois nukkuneitten muistolle, jos ei sinne kirkkomaalle pääse niin vaikkapa kotipihalle pieneksi valoksi pimeyteen. Ilmarille syttyy kynttilä sen voin minä luvata.
Toivotan Rauhallista ja Hyvää Joulua seuran väelle, sekä kaikille lukijoille!
